Affiliate-gurut Tallinnassa

Kirjoitettu 22.6.10, 15:27

Olisit halunnut olla Devea Oy:n seminaarimatkalla Tallinnassa. Aikaisemmin olemme järjestäneet samankaltaisen verkostoitumiseen painotetun asiantuntijakokoontumisen Himoksella vuoden 2009 lopulla ja aiheena oli pikkujoulut.

Affiliate-markkinointi kehittyy

Suomeen on rantautunut valtava määrä affiliate-verkkoja alkuvuoden aikana. Tämän seurauksena myös miiteissä aiheena on usein affiliate-markkinointi ja valitettavan usein TradeDoublerin haukkuminen. Tallinnassa nähtiin ainoastaan yhden affiliate-verkon työntekijöitä, TradeTrackerin, mutta miksi? Tälläiset tapahtumathan ovat kaikkein otollisempia tapahtumia olla läsnä jos mielii saada laadukkaita julkaisijoita verkkoonsa.

Affiliate-keisarit valloittivat Tallinnan

Matka starttasi kokoontumisella Länsisatamassa, Helsingissä Tallinkin terminaalissa perjantaina 18.6. noin 14:00. Kaikki Markusta lukuunottamatta pääsivät samaan laivaan ja matkan teko alkoi. Laivamatkalla tutustuimme teimme parempaa tuttavuutta uudempien kasvojen Marcus Räderin, Henrik Sandberg ja Gafar Démirçin kanssa. Tarkoituksemme oli ottaa viisi pulloa shampanjaa alkumaljoiksi hotellille, mutta Juha Söderholm innostui ja otimme kahdeksan Taittingeria.

Ehdimme hetken aikaa rentoutua hotellilla ennen Olde Hansa ravintolaa ja sen herkullisia antimia. Syötyämme palasimme hotellille, missä meille oli varattu poreallas- ja saunatilat yksityiseen käyttöön. Olemme todenneet, että poreallas on paikka, missä voidaan käydä myös hyödyllisiä keskusteluita ja tällä kertaa keskustelimme mm. affiliate-markkinoinnista kansainvälisillä markkinoilla - erityisesti siitä minkälaiset palvelut voisivat toimia Suomessa. Keskustelimme myös yksityisille tehtävien cashback tilitysten laillisuudesta.

Saunan jälkeen ennen nukkumaan menoa vietimme aikaa mm. limusiinissa ja totesimme, että ruma laskeutumissivu konvertoi huomattavasti kaunista paremmin.

Seuraavana päivänä suurin osa ryhmästä palasi 14:00 laivalla takaisin ja osa jäi viettämään aurinkoista ja lämmintä kesäpäivää Tallinnaan.

Nämä muodostivat upean matkan, kiitos jokaiselle!


Blogauksen kommentit

Olli Kopakkala

Olli Kopakkala kirjoitti 20.7.10, 23:00

Henkka ei kyllä oo Superkaupan kanssa tekemissä muuten kuin innoittamassa meitä tuoteideoilla (mm. legendaariset Vuvuzelat oli henkan löyty).

Linkin voisi vaihtaa vaikka osoittamaan tuonne: http://starpowersolutions.info/

Kommentoi

 Nimi (pakollinen)

 Sähköposti (pakollinen) (ei julkaista)

 Kotisivu (vaihtoehtoinen)

Osaatko laskea? Paljonko on yksi ynnä kaksi? 

Käytössä BBCode tagit.