Hakukoneoptimointi vuonna 2010
Kirjoitettu 25.12.10, 16:57
Vuonna 2010 Google on muuttanut algoritmiaan ja SERPia taas useita kertoja, mikä on vaikuttanut siihen miten erilaisia toimenpiteitä kannattaa tehdä sivuston hakukonenäkyvyyden kehittämiseksi. Googlen muutokset ovat vaikuttaneet myös käyttäjien tapaan käyttää Googlea.
Hakukoneoptimoinnin hinta
Kilpailun kasvaessa ja algoritmin muuttuessa sellaiseksi, että hyvät tulokset ovat kovan työn takana tarkoittaa, että pakettihintojen tulisi olla korkeampia ja sisältää enemmän työtunteja. En kuitenkaan ole täysin varma toteutuuko tämä vai myydäänkö paketteja samoilla liian pienillä tuntimäärillä kuin vuosi tai kaksi sitten.
Hakukoneoptimointi mobiilihaussa
Mobiilihakujen määrä on kasvanut reilusti. Mobiilihaun käyttötapa eroaa paljon tavallisen haun käytöstä, mutta kertyneen datan perusteella vastaan on tullut myös yllätyksiä. Mobiililaitteilla täytetään pidempiäkin lomakkeita ja tehdään ostoksia (mikäli verkkokauppa on edes hieman mobiiliystävällinen). Mobiililaitteilla päädytään huomattavasti heikommin sellaisille sivustoille, jotka sisältävät vain ulkosia linkkejä. Ulkoisten linkkien klikkaaminen on myös vähäisempää mobiililaitteilla. Käyttäessä ja analysoitaessa Google Analytic:lla mobiililaitteita käyttäviä on suositeltavaa erotella kehittyneillä segmenteillä normaalit matkapuhelimet, älypuhelimet ja tablet-tietokoneet.
Google Instant
Google Instant liittyy osin haun personalisointiin, jonka pitäisi muuttaa monen käsitystä hakukoneoptimoinnista siihen suuntaan, että sivujen laatuun kannattaa panostaa. On hyvä huomioida kuitenkin, että laatu on erittäin laaja käsite eikä tarkoita monimutkaisten teknisten järjestelmien koodaamista, toimittajan palkkaamista tai huippu valokuvaajan palkkaamista.
Lokaalihaku
Google Places -kohteita korostettiin reilusti Googlen SERP:ssa. Hakukoneoptimointi lokaaleille yrityksille muuttui merkittävästi, koska esimerkiksi hotellit helsinki -haulla sellaiset hotellit ovat saaneet hyvän näkyvyyden, jotka eivät aiemmin ole olleet hakutuloksissa ensimmäisellä sivulla.
Hakukoneoptimointi on edelleen helppoa
Voidaan kuitenkin todeta, että hakukoneoptimointi on edelleen helppoa. Hakukonenäkyvyyteen liittyvät toimenpiteet voidaan listata, mutta tärkeämpää on se, että toimenpiteet tehdään oikein.
Blogauksen kommentit
Ei kommentteja, ole ensimmäinen.
