Tienaan tuhansia euroja heinäkuussa
Kirjoitettu 26.6.09, 14:43
Olen miettinyt. Olen päättänyt.
Asetan itselleni kurinalaiset tavoitteet ja ohjeet heinäkuuta varten. Kerron tavoitteideni toteutumisesta ja siitä, miten olen onnistunut noudattamaan omia ohjeitani tasaisin väliajoin heinäkuussa.
Ensimmäinen tavoite on tehdä rahaa
En tavoittele miljoonaa. Tavoittelen realistisesti useampaa kymmentä tuhatta euroa. Suomen mittakaavassa tämä on keskivertotavoite.
Ensimmäisen tavoitteeni toteutuessa tarjoan lauantai-illan noin viidelle myöhemmin heinäkuussa valitsemalleni henkilölle. Ilta koostuu kokonaisuudessaan korkeatasoisesta viihteestä. Tarkka ohjelma julkaistaan myöhemmin heinäkuussa, kun voidaan olla varmoja ensimmäisen tavoitteen toteutumisesta.
Toinen tavoite on blogata heinäkuussa säännöllisesti
Blogini on kokenut pidempiä hiljaisia hetkiä jokaisen julkaisun jälkeen. Heinäkuu on tässä suhteessa poikkeus. Aion kirjoittaa blogiin tasaisin väliajoin läpi heinäkuun ja kertoa, mitä olen tehnyt edistääkseni tässä julkaisussa asettamiani tavoitteita.
Kolmas tavoite on oppia lisää
Toisen tavoitteen mukaisesti jaan tietoani muille. Samalla kartutan sitä jatkuvasti itse kuuntelemalla muiden kokemuksia ja kokeilemalla erilaisia asioita, kuten tähänkin asti. Aion hyödyntää ulkomailla hyväksi havaittuja keinoja ja pyrkiä innovoimaan uusia mahdollisuuksia tehdä voittoa enemmän kuin tähän asti.
Ensimmäinen ohje on panostaa laadukkaaseen sisältöön internetbisneksessä varakkailla aiheilla
Ylläpidän Mopot.us-sivustoa, joka sisältää paljon laadukasta materiaalia. Olen nyt reilun vuoden yrittänyt löytää näille nuorille sopivia mainostajia kumppanuusverkostoista, mutta en ole onnistunut siinä mainittavasti. Aiheena mopot keräävät paljon väkeä nettiin, mutta vähän rahaa. Tästä syystä en aio keskittyä heinäkuussa mopoihin sen enempää kuin viimeisinä kuukausinakaan.
Valitsen uusia aiheita ja panostan nykyisiin sivustoihini, joilla on selkeää potentiaalia vallata isompi pala markkinoilta. Hyödynnän myös monistamista.
Toinen ohje on hyödyntää hakusanamainontaa
Hakusanamainonta vaatii pääomaa, mutta lähes kenellä tahansa löytyy sen verran, että se ei ole este. Olen tähän asti lähinnä tutkiskellut mm. AdWordsia ja pienellä budjetilla harjoitellut ROI:n ja CTR:n kasvattamista. Heinäkuussa aion nostaa budjettini ja ottaa kaiken ilon irti hinnalla, millä hyvänsä kunnes kannattavuus on parhaimmillaan.
Kolmas ohje on laskeutumissivujen parempi optimointi ja kohdennus
Laskeutumissivun on oltava täydellinen, jotta saavutetaan paljon tuottoa. Sivun sisällön pitää olla yksinkertaista ja vierailijalle tulee tarjota mahdollisimman vähän vaihtoehtoja etenemisen suhteen.
Etusivu on laskeutumissivu yhdellä sanalla. Muilla sanoilla on omat laskeutumissivunsa. Käyttäjä löytää, mitä etsii ja tilauskonversio parantuu.
Olen puhunut
Kehoitan sinuakin puhumaan.

Ihmettelijä kirjoitti 17.7.09, 19:37
Itse otin vastaavan projektin, mutta en ole päässyt kuin 400-600 euron päivätuottoon. Toki sillä viiteen numeroon kuukaudessa pääsee, mutta tavotteet oli kyllä korkeammalla (1000€/päivä).